Historian tylsistyttävää havinaa

Innokkaana historiasta kiinnostuneena oppilaana myös virtuaalimaailman vaiheet kiinnostavat itseäni. Historiasta voidaan oppia uutta, eihän sitä nyt ilman virheitä mitään saada aikaiseksi! Olen ottanut myös tavoitteeksini kertoa virtuaalisten hannoverien historiasta, vaikka en ole sitä varten mikään kaikista parhain henkilö. Olen vajavaisilla tiedoillani yrittänyt saada edes jotain aikaan!

Cirionin & Diamonten historia kautta aikojen

Oma historiani alkoi niinkin tavanomaisesta asiasta, kuin expage-tallista. Kaverini soitti minulle vuonna 1999, ja kysyi, haluaisinko pitää virtuaalitallia hänen kanssaan. Luulin aluksi, että siinä kuvien sijasta olisi jonkintapainen hevosen animaatio, ihan kuten tietokonepeleissä. Petyin hieman kuultuani totuuden, mutta silti tulin mukaan touhuun, vaikkakin hieman vastahakoisesti. Ensimmäinen virtuaalihevoseni Shadow toisaalta muutti kaiken - se oli pystyyn hyppäävä täysiverinen, tietysti musta. Me emme aluksi tienneet koodauksesta paljoakaan, mutta kaverini isä oli opettanut kaveriani aina välillä koodaamaan. Tietysti taitomme kehittyivät siinä vuoden mittaan, mutta jostain syystä ensimmäinen virtuaalitallimme ajautui konkurssiin. Kaverini lopetti virtuaalitouhut (ainakin hetkeksi), ja minä pääsin tekemään sitten omaa tallia ensimmäistä kertaa elämässä. Tästä syntyikin niin hieno tapaus, kuin Rainbow's Stable - jopa yli vuoden kestänyt, melko suosittu paikka jossa riitti hoitajia ja käviöitä. Kaverini tietysti halusi perustaa kanssani uudestaan tallin, joten Rainbow's Stable sai jäädä jostain käsittämättömästä syystä. Mukaan astui tällä kertaa Midnight niminen siittola!

  Kuten arvata saattaa, olimme kehittyneet jo huomattavasti. Kuvamme olivat rakeisia jpg-tiedostoja, mutta ulkoasut osasimme ottaa eri vapaakopiointisivuilta. Midnight oli hieman Rainbow's Stablen kaltainen, mutta siinä päätösvalta oli lähinnä kaverillani. Muistan kuitenkin tallin tunnelman varsin hyvin! Koodasimme pimeässä huoneessa koneen punaisessa hehkuvassa valossa, sivuilla soi joko Eminemiä tai biisi nimeltään Here I Go Again (© Youtube). Se on sitä nostalgiaa! Tallilla tunnelma oli ylipäätään hyvin rento. Midnight kuitenkin kaikessa hienoudessaan kesti luultavasti 2000-luvun alusta vuoteen 2003, jonka jälkeen alkoi laukkahevosten valtaama ala historiassani. Mukaan tulivat tallit nimeltään Quinta's Paraiso sekä myöhemmin Quinta Paradiso. Nimet olivat hienoja, mutta talli ei ollut kovinkaan erikoinen saati ihmellinen. Laukkahevosten valtakausi kesti silti useita vuosia, sillä vaihtelin tallin nimeä ja toimintatapaa useita kertoja. Kokeilin yksityistallin pitämistä jopa parin kuukauden ajan, yritin vääntää jotain tuntitoimintaa sekä erilaisia siittoloita. Kaverini oli tässä vaiheessa jo häipynyt kokonaan virtuaalimaailmasta.

  Cirion itsessään sai oikeastaan alkunsa pienestä puoliveritallistani Famous Sporthorsesista. Tuo nimihirviö ei kestänyt kuin muutaman kuukauden, mutta siinä ajassa aloin saada kiinni puoliveristen upeasta maailmasta. Tallin nimi oli vaihtunut jatkuvasti, milloin se oli Rowan Hillin Kartano, toisena päivänä puolestaan Maple Hill Estate (tähän väliin voisi mahduttaa vielä monta nimeä). Kuten jälkimmäisestä voi arvata, nimet olivat melko yhtenäisiä suurienkin puoliveritallien kanssa. Vasta Famous Sporthorsesissa sain aikaan jotain erikoista, vaikka se kestikin vain pienen hetken ajan. Tällä hetkellä olivat menossa vuodet 2007-2008. Tallissa olivat alunperin olleet asukkaina arabialaiset- sekä englantilaiset täysiveriset, muutamat ponit sekä tietysti yksi puoliverinen. Kun sitten tein vihdoin ja viimein ostotarjouksen hevosesta nimeltään Cenya v. Rouce, kaikki muuttui lopullisesti. Tuo rautias trakehnertamma oli kuin ihme, sillä se todella osoitti kuinka kannattavaa kilpaileminen ja kovien tavotteiden haaveilu oikeastaan onkaan! Valitettavasti Famousin taru päättyi aikanaan, mutta voisi sanoa, että tuo kyseinen talli on Cirionin edelläkävijä kaikin puolin. Nimimerkkinä minulla oli ollut Crystal W., Inka P., Inkatti sekä Diamond. Viimeksi mainittu toimii selkeästi nykyisen, hieman muunnellun nimimerkkini inspiraationa!

  Cirion syntyi vuoden 2008 marraskuuna nimellä Wincare, jolloin sain ensimmäistä kertaa ajatuksen toimivasta siittolasta. Vaikka tallin kaksi ensimmäistä hevosta eivät olleet puoliverisiä, kolmas tapaus on mielestäni koko tilan kantahevonen. Snipe Hunting PB saapui tilalle hämmästynein mielin. Olin saanut hannoverorin itselleni Cenya v. Roucen näytöillä, joten tietysti olin täysin yllättynyt saamastani luottamuksesta! Cirion Stud alkoi hyvin pian kehittyä moderniksi siittolaksi, jossa oli estepainotteisia hannovereja. Näiden lisäksi vuonna 2009 huhtikuussa tilalle saapui ensimmäinen Cirionin holstein, komea ori Dolohov PB. Silti kolme hannoveriani olivat kaiken alku juuri; edellä mainittu Snipe Hunting, tamma Hubbabubba PEC sekä toinen kaksipolvinen Weybridge's Pearl Vibe. Tallin kasvu ja kehitys olikin nopeaa! Hevosia tuli jatkuvasti lisää, osa menestyi yllättäen syksyn laatuarvosteluissa uskomattoman hyvin, ja kävijöitäkin alkoi tulla. Tietysti Cirion sai osakseen myös kritiikkiä juuri esimerkiksi teksteistä, joita haukuttiin naurettaviksi. Pienistä jatkuvista kiistoista huolimatta Cirion oli tullut kuin tyhjästä monen kävijän mieleen, ja olimmekin hyvin tyytyväisiä tallin toimintaan. Ennen vuodenvaihdetta olimme onnistuneet teettämään yli 30 kasvattia sekä hankkimaan uuden kasvatusrodun trakehnerin.

   

  Uutena aikakautena, tarkemmin vuonna 2010 virtuaalimaailma kärsi suurta katoa. VRL meni tauolle, eikä paluusta näyttänyt olevan juuri minkäänlaisia merkkejä. En voi oikein sanoa, miten tämä on itseeni vaikuttanut, saati sitten menestykseeni virtuaalimaailmassa. Kuitenkin tämän taukovuoden aikana talli alkoi täyttyä uusilla hankinnoilla, jolloin toimintaperiaatteet viimeistään muuttuivat. Tavoitteena oli nykyään saada monipuolinen valikoima hevosia talliin, eikä vain keräillä muutamaa hassua kappaletta. Tunnuin myös kärsivän pienestä identiteettikriisistä, sillä mielipidettä asiaan kuin asiaan haettiin. Milloin Alté oli aivan kamala, seuraavalla kerralla se olikin jo hieno keräilykappale. Hieman sekavaa tunnelmaa ja hiljaiseloa siis virtuaalipuolella, vaikka yksi suurimmista saavutuksista olikin Dolohov PB:n YLA1-palkinto - täysin luonnepistein! Moista en ole koskaan aikaisemmin nähnyt, suorastaan ihmeellistä! Kilpailukalenterien ja yleislaatuarvostelun nousu saivat myös minut aktivoitumaan, kuten koko virtuaalimaailman - tekemistä riitti selvästi! Cirion alkoi saada tunnustusta myös vanhojen ja kokeneiden puoliverikasvattajien joukossa - vaikka kasvattien menestys itsessään jäi vähän laihaksi.

  Vuosi 2011 merkitsi itselleni selkeää asemaa virtuaalimaailmassa. Mainostusta ja itsensä esilletuomista ei tarvittu enää siinä mittakaavassa kuin ennen, vaan Cirion alettiin tuntea jo paljon laajemminkin! Myös VRL:n paluu (vai paluu?) kannusti virtuaalikansaa olemaan aktiivisia, joten ihmiset aktivoituvat entisestään. Tämä merkitsi myös paranevaa kasvatustoimintaa sekä ennen kaikkea uusia mahdollisuuksia, myös kantakirjan nousu innosti. Cirionissa tosin pohdittiin kysymyksiä syvällisemmin. Mitä haluamme kasvatukselta, mitä vaadimme kasvattiemme omistajilta? Onneksi myös kasvattejani alkoi näkyä erilaissa kissanristijäisissä, halusin nimittäin parantaa kasvattien panosta sukutaulussa. Halusin yksinkertaisesti näkyä paremmin juuri kasvattajana! Cirion oli tosin monen ihailun kohteena, mutta olin silti kärsimätön. Kärsimättömyys ajoi minua parempiin tuloksiin, ja Cirionin ensimmäinen kouluhevonen Tropica Cocos saikin KRJ I -palkinnon! Myös ajatukseni olivat ankaran ajattelun jälkeen niin selkeitä, että tallin linjaa haluttiin muuttaa. Vanhat polvet kunniaan, unohtamatta menestystä ja kilpailutusta! Näin alkunsa sai suomalaisten puoliveristen kasvatus Cirionissa, sillä juuri tämän rodun parissa historia on selvästi esillä! Suomalaisten puoliveristen lisäksi uudistuksia olivat vastuutehtävät. Pääsin jo pitkään haluamaani pestiin, nimittäin Puoliveristen NK:n ylläpitäjäksi. Vaikka työtä oli paljon ja on yhä, silti en voi valittaa! Hain myös lisäpisteiden ja jälkeläispisteiden tuomariksi esteratsastusjaoksen laatuarvosteluun, ja pääsin mukaan remmiin. Lisää vastuutehtäviä tulen silti tuskin ottamaan.

  Vuosi 2012: tallin nimen vaihto, hannoverien valtaannousu, hillitön kasvatukseen panostus, hevosmäärän radikaali lisäys, kasvattien jättö kotiin, rotukysymykset, oleminen yksi suurista puoliverikasvattajista, suosio myös muiden kuin puoliverikasvattajien joukossa, pitkä tauko, (kriisi?)

Kasvatuksen historiaa Cirionissa

Olen aina halunnut pitää yllä siittolaa, jossa syntyisi toinen toistaan upeampia hevosia maailmalle. Tämä on ollut kuitenkin enemmän haave kuin totuus ennen Cirionia. Aluksi puutteemme olivatkin melko alkeelliset, mutta kun yllättäen Snipe Hunting PB sekä Hubbabubba PEC menestyivät, tajusin vihdoin ja viimein itsekin pystyväni luomaan haluamani unelman. Jostain syystä pelkäsin ettei ensimmäinen kasvatti menisi nimettömyyteni takia kaupaksi, mutta pelko oli turha. Hieman sain markkinoida kyseistä tapausta, mutta Scorpius W! myytiin, sen ollessa Cirionin ensimmäinen luomus. So Caribbean W! ei näin ollen ole tilan ensimmäinen kasvatti, vaikka päivämäärältään tämä piirretty ori kenties sitä olisikin.

Kasvatus oli kuitenkin tilan alkuaikoina melko epämääräistä; Snipe sekä Hubbis olivat ainoita hevosiani, joten ne saivat monta yhteistä varsaa. Ei tämä mitenkään nykyajan kasvatusmetodejani tue, mutta olin tosin kasvatuksen suhteen ihan eri linjoilla kuin nykyään. Cirionissa, silloisessa Wincareessa keskityttiin enemmän massasukuisiin hevosiin, kenties paremman tiedon ja kypsyyden puutteessa. Dolce Vita SWA sekä Weybridge's Pearl Vibe toimivat myös Hubbiksen lisäksi tallin kantatammoina, tosin jälkimmäinen tamma Pearl ei näy pienen jälkeläismääränsä takia monenkaan hevosen suvussa. Dolce Vita taitaakin olla tammoista se, joka on jostain syystä ollut eniten esillä, jopa enemmän kuin armas Snipeni, jo edesmennyt orini.

  Kasvatuksen historiaa on Cirionissa tapahtunut pääsääntöisesti eri sukupolvien ryhmittämänä, harvoin olen uutta sotkenut vanhaan. Monet näistä sukupolvista eivät ole silti olleet erityisen esillä. Esimerkkinä tällaisesta tapauksesta toimii Sneaky Snap PB, joka on jostain syystä meinannut jäädä kokonaan varjoon. Oreja ei Cirionissa tuohon aikaan ollut niin kauheasti, yllättävän monet astutukset tapahtuivat vieraiden orien kanssa. Vuonna 2010 astui jälleen uusi hannovertamma mukaan, unohtamatta tietenkään kestosuosikkiani Indis de Raisea. Crevana Bow edusti Rommin kanssa uudempaa linjaa, nämä kaksi elävät vielä nykyäänkin Cirionin tantereella. Kummankin sukutaulut edustavat sitä uutta linjaa, jota kohti kasvatusmetodimme olivat menossa - tuontien ja uusisukuisten vallankumoukseen!

  Sukupolvenvaihdos tapahtui nopeasti - jos vuonna 2010 oli vielä vanhempia hannovereja, ne pääsivät nopeasti vihreän aidan tuolle puolen tai takaisin kasvattajilleen. Levottomina aikoina oli selkeä halu kasvattaa kokonaan uutta linjaa, vanhat kasvatit tuntuivat vain palautuvan takaisin kasvattajalleen. Itsekin vaihtelin hevoskantaa aina välillä, pitäen joko hevosta liian pitkäsukuisena tai muuten vain epäkelpona. Mitään erityistä halua jalustaa eteenpäin ei ollut ainakaan tallin alkuaikoina, linjat tuntuivat kaatuvan omaan mahdottomuuteensa. Etenkin muiden kuin hannoverien kanssa oli suuria ongelmia, holsteinien varsinkin. Trakehnerit menivät hyvin kaupaksi ja näyttivät päässeen hyviin koteihin, mutta holsteinien tilanne oli suorastaan levoton. Parhaiten maailmalla näkyvät holsteinini s'Destroyed sekä Sagitar PB, myös Dolohov PB on näyttänyt kyntensä. Koulupainotteisten holsteinien kasvatushistoria on aina ollut Cirionissa melko epämääräistä, mutta Tropica Cocos on näyttänyt aivan eri suuntaa. Tamman jälkeläisiä jopa näkee maailmalla, ei Kookos mikään huono tapaus ole lainkaan!

  Jos hannoverit alkoivat saada omaa linjaa Tropic Thunder GER:in sekä muiden tuontien kautta, trakehnerien linjat pohjautuivat vahvasti joko tuontiini Der Reiseen tai sitten billin Dark-kasvatteihin. En ole myöskään holsteinien kohdalla tuntenut koskaan erityistä mielenkiintoa linjojen luomiseksi, kasvatus onkin nykyään tyssännyt kuin seinään viimeisten holsteinien hävittyä Cirionista. Vuoden 2011 sekä 2012 vaihteessa alkoikin metodit olla paljon selkeämmät kuin aikaisemmin - tarkoitus oli rakentaa hieno uusipolvinen estehannover, aina vain pidemmillä sukulinjoilla. Tavoite on korkea, mutta toivottavasti pysyvä. Kasvateistani Wincare's Pandora sekä Banshee W! ovat kumpainenkin olleet merkittäviä itselleni - ensimmäisen sukutaulu ei sisällä lainkaan massanimiä, kuten ei toisenkaan. Jälkimmäisellä on lisäksi upeita vanhoja estenimiä suku täynnä, joten en voi muuta kuin ihastella työtäni tässä vaiheessa. Myös useita hienoakin hienompia kaksi- sekä yksipolvisia löytyy kolmipolvisten lisäksi, mm. Thel 'Vadamee W!, Nashira W!, Wincare's Coffinite sekä Stark Cirion. Monet näistä vaikuttavat vielä vasta lupaavilta, mutta silti varmasti ovat tulevaisuuden menestyjiä.

  Nyt kirjoittamishetkellä keskitytään uusiin tuonteihin sekä näiden jälkeläisiin, kasvatamme hetken aikaa linjaa eteenpäin neljänteen polveen. Pian kenties maailmalla on täysin uusisukuisia viisipolvisia hannovereja, vieläpä laadukkaita sellaisia!

Vaikuttaneita kantahevosia: Dolce Vita SWA, Hubbabubba PEC, Snipe Hunting PB
Toisen sukupolven vaikuttaneet orit sekä tammat: Indis de Rais, Indis Sphinx, Crevana Bow
Kolmannen sukupolven vaikuttaneet orit sekä tammat: Tropic Thunder GER, Wincare's Cortana, Cherokea Kira
Neljännen polven vaikuttajat: Wincare's Pandora, Impera II Vegas, Wincare's Coffinite, Wincare's Cicero

Copyright © Cirion Stud 2008 - 2013, All rights reserved
Kuvien tekijänoikeudet, kaikki muu on ylläpidon luomaa ellei toisin mainita