30.08.2019
"Miksi taluttaa yksi kerrallaan, kun voimme vain rakentaa kujan?" kysyin retorisesti. Thomas katsoi minua epävarmasti, Daan vain huokaisi syvään. "Jos ne kerta ovat laitumella tulleet sopuun keskenään, miksi ne eivät osaisi mennä karsinoihinsa nätisti?" kysyin innostuneesti. "Eihän ne kaikki samalla laitumella ole", Daan sanoi tympääntyneenä. "Niin no eiväthän ne ole, mutta yksi laidun kerrallaan", sanoin innokkaasti. Daan tuhahti, Thomas vaihtoi painoaan jalalta toiselle.
Aidan rakentamisessa meni yllättävän paljon aikaa. Osan langoista pystyi virittämään puiden väliin, mutta toisinaan jouduimme pystyttämään ihan tolppia maahan. Miehet eivät selkeästi arvostaneet tätä lisätyötä, mutta minä päätin suhtautua asiaan positiivisesti. Hikisten minuuttien jälkeen tolppien pystytys oli ohi, ja olimme jopa saaneet langat laitumien porteille asti. "Ne haluavat selkeästi takaisin talliin", sanoin portilla tungeksivia hevosia katsellen. "Tai sitten ruokaa", Daan sanoi. Thomas päästi jonkun äänen, joka saattoi olla naurahdus.
Thomas päätyi portinvartijaksi, minä ja Daan toimimme paimenina. Tie oli avoin, aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja lokkikin rääkäisi hyväksymisen merkiksi. Heilutin kauempana olevalle Thomakselle kättä, ja mies avasi portin käskystä. Hevoslauma rynnisti avonaisesta portista, melkein jyräten Thomaksen. Hermostuneesti katselin, kuinka Diili johti laumansa kohti tallia. Kokenut tamma kulki nokkavasti kaula pystyssä, ravaten elegantisti häntä tötteröllä. "Miksi se ei ole koskaan samanlainen minun kanssani", tuumin mielessäni. Iäkkään tamman viisaus oli kerrankin tarpeen, muut tammat kun seurasivat tuota rautiasta tammaa kurinalaisesti. Olin jo hykertelemässä onnistunutta urakkaa, kunnes satuin näkemään jäljessä pyörivän kolmikon. Ujo Remi korskui kivetyksellä, peruuttaen kohti laidunta. Sen perässä oli Shantar varsansa Silberin kanssa, kummatkin katselivat Remin touhuja valppaina. "Menkää nyt siitä", murahdin hevosille, heiluttaen käsiäni Remin takana. Sivusilmällä näin, kuinka Thomas avasi toisen portin kaukaisuudessa. "Apua", sanoin hiljaiseen ääneen.
Toisella laitumella ei ollut viisasta Diiliä johtamassa laumaa. Ensimmäisenä portista rynnisti Kärmy, jonka ovela katse lukittautui varsin pian Remiin. Ruunikko tamma pärskähti, ja lähti kohti kimoa tammaa puhisten. Remi ei edes tämän eleen nähtyään tajunnut liikkua eteen, vaan tamma tuijotti vieläkin kivetystä ja suihkulähdettä silmävalkuaiset vilkkuen. Vasta kun Kärmy upotti hampaansa Remin takapuoleen, tajusi tamma tulleensa saarretuksi. Yritin jo juosta väliin, mutta kimo tamma kääntyi ketterästi ympäri ja nousi saman tien pystyyn Kärmyä vasten. Ruunikko tamma vastasi haasteeseen itse loikkaamalla pystyyn, teatraalisen korinan kera. Muut tammat väistivät tätä taistelevaa kaksikkoa sieraimet suurina, mennen kohti tallia. Kuulin sivukorvalla Daanin kysyvän äänen tallin uumenista, mutta olin liian keskittynyt Remiin ja Kärmyyn. Juuri kun olin tarttumassa raippaan erottaakseni kaksikon, päätti Shantar puolustaa itseään ja mottiin jäänyttä varsaansa. Kipakasti hirnuen Shantar potkaisi Kärmyä, antaen Remille tilaa perääntyä.
Loppujen lopuksi Remi tuli takaisin talliin harja sekaisin, sitten paikalle saapui Shantar ja sen varsa Silber noyryytetty Kärmy vanavedessään. Kärmy meinasi vielä jäädä käytävälle norkoilemaan, mutta Daan ohjasi tamman omaan karsinaansa minun avustuksella. Samalla myös Thomas tuli paikalle, näyttäen nololta. "Luulin, että halusit portin auki vilkutuksellasi", mies sanoi kasvot punaisina. "Pomo ei varmaan tiedä itsekään mitä hän halusi", Daan sanoi. "No, kaikki ovat nyt tallissa", sanoin. Hevoset söivät rauhallisesti ruokiaan, mitä nyt Remi ja Kärmy näyttivät vähän pöllytetyiltä.
18.03.2017
Ruskeat silmät katsoivat minua tutkivasti. Jos en olisi paremmin tiennyt, olisin odottanut tuijottavani suoraan käytöstäni arvioivan psykologin silmiin. Jokin tuossa katseessa sai minut valpastumaan, sillä harvoin hevoset ovat niin intensiivisiä tuijottaessaan ihmisiä. Ruunikko tamma ei hirnunut, riehunut, puhissut tai tepastellut uudessa kodissaan. Sukkajalka vain seisoi paikallaan, katsoen minua. Vasta kun itse päätin kävellä eteenpäin narun kanssa, tamma seurasi perässäni. Kaunis hevonen se kyllä oli, jalopiirteinen ja hyvärakenteinen. En ollut vielä keksinyt lempinimeä Cascabelille, kalkkarokäärmeelleni.
Kun pysähdyin laitumen reunalle, ruunikko tamma kuroi välimatkan umpeen ja muina hevosina tepasteli vierelleni. Se katsoi laitumia mietteliäästi, pitäen samalla myös silmällä minua. Itse nojasin rennosti aitaan, katsoen hajamielisesti laitumien suuntaan. Daan uurasti uuden karsinan kanssa, mutisten vastaväitteitään orjatyöstä. Palasin tähän todellisuuteen takaisin, sillä tamma oli alkanut syödä talven vettynyttä ruohoa turpa maata viistäen. Annoin hieman enemmän narua ruunikolle, jotta sen ei tarvitsisi sietää jatkuvaa painetta herkässä turvassaan. Tajusin sekunnin liian myöhään, mitä olinkaan tehnyt. Kissamaisen ketterästi tamma kirmasi eteenpäin, saaden minut kompastumaan omiin jalkoihini ja päästämään irti narusta. Ruunikko tamma oli vapaa.
Daan sai melkein sydänkohtauksen tamman hypätessä kottikärryjen yli. Katsoin kauhusta lamaantuneena, kuinka ruunikko sujahti sulavasti laitumien välistä. Se ei epäröinyt hetkeäkään putkiaitojen viidakossa, eivätkä muut hevoset sitä estäneet. Tammalla oli selkeä päämäärä. Se pukitti muutaman kerran silkasta riemusta, sitten se päätti tehdä tuttavuutta Konnan kanssa. Ori oli omassa aitauksessaan, ravaten ympyrää kiihdyksissään. Se värisytti sieraimiaan, liikkuen tammaa kohti määrätietoisesti. Ruunikko karkulainen ei väistänyt, laskenut kaulaansa tai edes heilauttanut häntäänsä. Se katseli Konnaa uteliaasti, vähät välittäen kimon orin dominoivista eleistä. Meinasin jo kirkaista pelosta, mutta ruunikko tamma nuuhkaisi Konnan turpaa, vinkaisi ja jatkoi matkaansa innokkaasti kohti niittyä. Konna jäi katsomaan tammaa hyvin hämmentyneenä. Sitten ruunikko otus kohtaisi vertaisensa – Naomin.
”Ei tämä ole mikään turistikierros”, nainen sanoi kädet lanteilla ja niine hyvineen nappasi ruunikon narusta kiinni. ”Söpö kyllä olet”, Naomi kujersi. Nainen katsoi suuntaani hymy huulillaan, taluttaen ruunikkoa tammaa kohti tallia. ”Mikäs tämän nimi on”, Naomi kysyi leikkisään äänensävyyn. En meinannut vieläkään saada mitään sanottua, mutta sitten keksin. ”Kärmy. Sen nimi on Kärmy.”
