01.10.2019
Kaiku ei ollut hyvällä päällä ollenkaan. Tamman korvat olivat itsepintaisesti kiinni sen niskassa, eikä sitä huvittanut liikkua kohti pystyä ollenkaan. "Anna sitä raippaa", Daan sanoi aidan reunalta. Jokin Kaiun olemuksessa kuitenkin kertoi minulle, ettei brutaali piiskaaminen saanut sitä yhtään sen paremmalle tuulelle. Ehkä se kaipasi vain lomaa esteratsastuksesta. "Häh, oletko kuuro?" Daan kysyi kiukkuisesti. "Avaa portti, me lähdemme nyt maastoon", sanoin. "Noin se vain oppii välttelemään töitä", mies sanoi tympeästi. Hän kuitenkin tiesi käyneensä kohti hävittyä sotaa, Daan kun avasi portin syvästi huokaisten ja kääntyi saman tien kohti tallia.
Ruskan värit saivat minut haikealle tuulelle, mutta en voinut samalla olla ihailematta keltaisten ja oranssien lehtien kirjoa. Kaikukin tuntui saaneen puhtia, tamma käveli tahdikkaasti pitkin pehmeää metsäpolkua. Se katseli ympärilleen tarkkaavaisesti, mutta edes puskista ilmaan lehahtavat linnut eivät saaneet Kaikua pois tolaltaan. Toisinaan tammalla on tapana tehdä lennokkaita käännöksiä, mutta tällä kertaa se tuntui unohtaneen oman vaikean luonteensa. "Otetaanko vähän ravia", kysyin ääneen. Kaiku käänsi korvansa minua kohti, kenties myöntymisen merkiksi. Puristin pohkeet kevyesti tamman kylkeen, Kaiku reagoi tähän nostamalla laukan. Horjahdin hieman, mutta en voinut olla hymyilemättä.
Kavioiden rummutus kaikui metsässä. Kaiku pärskähti jokaisella askeleella, selkeästi nauttien kirpeästä syyskelistä. Juuri kun olin suunnittelemassa järvenrantaa kohti suunnistamista, kuulin varsin tutun kuuloista haukuntaa. "Blondi", mietin. Kaiku ei olisi selkeästi halunnut hidastaa tai mennä kohti haukkuvaa koiraa, mutta päättäväisesti ohjasin tamman kohti ryteikköä. "Mitä se hemmetin kirppukasa on nyt tehnyt", pohdiskelin. Näin vain jotain valkoista puiden lomasta, Kaiku korskahti tälle ilmestykselle sieraimet väristen.
Minulta meni hetken aikaa tajuta, että mikä tämä edessä oleva näky oikein oli. Blondi haukkui kimon Konnan ympärillä, orin heiluttaessa päätään ärtyneesti. Koira selkeästi paimensi hevosta, estäen sitä liikkumasta eteenpäin. Edes yllättävä toisen hevosen saapuminen aukiolle ei häirinnyt tätä parivaljakkoa. "Mitä ihmettä täällä tapahtuu", mutisin Konnan tyhjää satulaa mulkoillen. Blondi haukahti minulle, katsellen taakseen kiinteästi.
Kaiku ja Konna eivät olleet mitään mukavia talutettavia. Tamma ja ori mulkoilivat toisiaan, Kaiku vihaisesti ja Konna ylpeästi rinta rottingilla. Yritin samalla pitää parivaljakon irti toisistaan, ja samaan aikaan seurata kovaa kyytiä pinkovaa Blondia. "Odota!" huudahdin koiralle. Kaiku kuitenkin yllättäen käänsi takapuoltaan kohti Konnaa, aiheuttaen minun huomion herpaantumisen. "Lopettakaa", sanoin hevosille. Huidoin raipalla tammaan ärsyyntynyttä Konnaa kauemmaksi, sitten Kaiku sai samaa kyytiä. Kummankin hevosen korvat olivat luimussa, ne eivät näyttäneet piittaavan minusta lainkaan. Kun nostin katseeni takaisin tielle, huomasin Blondin kadonneen. Meinasin jo kirota, mutta yllättäen kuulin puskien keskeltä vaikerointia. "Mennään", sanoin mököttäville talutettavilleni.
Puskien keskellä istui jalkaansa pitelevä Thomas, Blondin läähättäessä vieressä. "Oletko kunnossa?" kysyin mieheltä. "Nilkka taisi vääntyä", mies sanoi irvistäen. Pohdiskelin hetken tilannetta, mutta Thomaksen vaikerointi osoittautui varsin vaikeaksi kestää. "Hyppää Kaiun satulaan, pyydän Naomia tulemaan autolla vastaan", sanoin. "Miten ihmeessä pääsen kyytiin", mies ulvahti. "Miettisin pikemminkin, että miten pysyn kyydissä", pohdin. "Minä punttaan sinut kyytiin, sidotaan Konna vaikka puuhun kiinni", sanoin. "Pääset kotiin ihan kohta", sanoin varsin epäuskoisen kuuloisesti.
Tehtävä oli vaikeampi toteuttaa kuin miltä se kuulosti, mutta vihdoin ja viimein Thomas istui Kaiun kyydissä. Mies tarttui haparoiden ohjiin, kasvot valkoisina. Tamma ei lainkaan innostunut kuormajuhtana olosta, sen olemus muuttui vielä happamammaksi. Konna keskittyi onneksi lähinnä Blondiin, orilla oli selkeästi jotain hampaankolossa koiraa vastaan. "Mitä oikein tapahtui?" kysyin Thomakselta päästyämme liikkumaan eteenpäin. "Ai mitä tapahtui", mies sanoi kipakasti. "Tuo sinun koirasi hyökkäsi Konnan jalkoihin kesken kaiken, ja lensin pois selästä." Katselin hetken aikaa Blondia, joka tiiraili kumpaakin hevosta kulmiensa alta. "Ehkä olisi hyvä teljetä se sisälle maastolenkkien aikaan", sanoin nolosti. Thomas vain tuhahti, sitten mies ulvahti kipeän jalan osuessa pahasti jalustimeen.
15.09.2018
"Minne te oikein jäitte", kysyin kauempana olevilta ratsastajilta ilkikurinen virne huulillani. Vastaukseksi sain vain kirosanaryöpyn, joka peittyi mukavasti tuulen ulinaan. Oma hymyni hyytyi vasta silloin, kun ratsuni Tiva päätti tehdä valtavan sivuloikan korskuen kuin mikäkin villihevonen. Jos olisin yhtään luottanut tammaan, olisin taatusti päätynyt ojaan. Onneksi olin päättänyt olla viisas, ja olin laittanut riimunnarun kaulan ympärille ihan turvallisuussyistä.
Tiva ei kuitenkaan ollut tyytyväinen tähän varsin mietoon esitykseen, vaan se päätti vielä nousta takajaloilleen teutaroimaan. "Lopeta", tuhahdin tammalle, kiskoen samalla vasemmasta ohjasta. Tamma kaarsi kaulansa mutkalle, mutta nyt se oli selkeästi päättänyt pitää päänsä. Otsalleni nousi jo pieni hiki, sillä jotenkin Tiva onnistui vain nousemaan pystympään vastusteluistani huolimatta. Kesken taisteluideni en edes huomannut, että matkaseurueeni oli saapunut paikalle. "Pitääkö sitä oikein taluttaa", Daan sanoi hiljaisuuden rikkoen. Tuon miehen ivallinen äänensävy ei jättänyt tilaa hyvätahtoisuudelle. Nostin nopeasti katseeni Tivan harjasta, katsoen Daania suu kiukkuisena viiruna. Onneksi silloin ratsuni päätti keskittyä kahteen muuhun hevoseen, jolloin se palautui maan kamaralle takaisin niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. "Naiset", Thomas sanoi tuhahtaen.
Se oli varsin omituinen seurue. Kolme ratsukkoa kulki järven viereistä polkua pitkin hevosilla, joita ei olisi totta tosiaan kannattanut maastoon viedä. Kärkeä veti Daan Beleriandin selässä, sitten tulin minä Tivalla ja lopuksi Thomas Kaiun kanssa. Beleriand teki pieniä hypähtelyitä jatkuvasti, aiheuttaen selkeästi harmaita hiuksia Daanille. Tiva oli nyt ainakin hetkeksi rauhoittunut, mutta tunsin sen liian hyvin ollakseni levollinen. En edes uskaltanut katsoa taakseni, sillä en halunnut stressata itseäni katsomalla Thomaksen ratsun temperamenttista riehumista. Jokainen meistä oli muutaman minuutin ajan keskittynyt vain taistelemaan ratsujemme kanssa, kunnes halusin rikkoa jään ehdottamalla jotain hulvatonta. "Ensimmäinen ratsukko majakalla voittaa?", kysyin miehiltä ikään kuin ohimennen. Hetken hiljaisuuden jälkeen Thomas vastasi epäuskoisella äänellä. "Haluat meidän siis laukkaavan näillä hulluilla jossain keskellä metsää?" Minä vain nyökkäsin vastaukseksi.
"Voittajan ei tarvitse siivota karsinoita viikkoon", Daan sanoi hetken mietittyään. "Sovittu", sanoin. Kuulin Thomaksen ähkäisevän, mikä selkeästi tarkoitti hyväksyntää. Kun kaikki kolme ratsua olivat edes hetken aikaa rinnakkain, annoin lähtömerkin. En edes kerennyt antaa Tivalle laukka-apuja, kun tamma yllättäen vain otti ja lähti. Roikuin riimunnarussa, yrittäen nähdä jotain vetisin silmin. Muutaman sekunnin päästä vierelleni ilmestyi ruskea piirtopäinen otus, joka ei voinut olla mikään muu kuin Kaiku. Vilkaisin sivulleni, nähden Thomaksen päättäväisen ilmeen. Yllättäen Kaiku kivahti ja heilautti päätään ratsuani kohti hampaat irvessä, jolloin Tiva hidasti vauhtiaan korvat luimussa. Kiitolaukasta toivuttuani hengähdin syvään, vasta nyt tajuten, etteivät Beleriand ja Daan olleet seurassamme. Kiukkuinen Kaiku ja kilpailuhenkinen Thomas jatkoivat vauhdikasta uraansa kohti pian esiin tulevaa majakkaa, mutta kimosta hevosesta ei näkynyt vilahdustakaan.
Metsäpolku loppui äkilliseen kirkkaaseen auringonpaisteeseen. Tiva oli selkeästi saanut tarpeekseen, sillä se hidasti vielä lisää ja lähti suuntaamaan kohti järveä. "Mitä sinä oikein teet", sanoin tammalle mutisten. Kun tamman kurssi oli jälleen saatu kohti mäen päällä olevaa majakkaa, näin vihdoin ja viimein Beleriandin ja Daanin. Mies oli muutaman kymmenen metriä Thomasta edempänä, laukaten suurikokoisella ratsullaan kovaa kyytiä. Thomas selkeästi yritti saada kilpailijaansa kiinni, mutta Daanin reitti oli paljon nopeampi. Ravasin lähemmäksi, nähden vasta nyt Beleriandin turvan edessä olevat vankkurikärryt. Katsoin lumoutuneena, kuinka Beleriand loikkasi kärryjen yli ketterästi, ja liisi avoimen portin tolppien välistä voittajana maaliin.
Vasta kun kummatkin ratsastajat käänsivät päänsä minua kohti, tajusin jääneeni pahasti jälkeen. Ravasin (ainakin mielestäni) arvokkaasti majakkaa kohti, yrittäen samalla kuunnella sivukorvalla miesten keskustelua. "-- olisin nähnyt jotain, Kaikukin jäin katsomaan", Thomas sanoi. "Kuka näki mitä", kysyin saapuessani paikalle. Daan irvisti katsoessaan minua. "Sieltähän se viikon lannanlappaaja saapuu paikalle", mies sanoi. Kurtistin kulmiani kiukkuisesti, mutta onneksi Thomas ei jatkanut loanheittoa. Kaiku tanssahteli paikoillaan, katsellen majakan ylintä ikkunaa sieraimet suurina. "Ehkä meidän pitäisi lähteä", sanoin pientä levottomuutta tuntien.
